top of page
Viimeisimmät

Lapsikuvaus työhuoneellani

Sain avaimet uudelle työhuoneelleni tällä viikolla ja sain heti korkattua tilan mukavilla lapsikuvauksilla. Näitä ihania tyttöjä olen saanut kuvata kerran aiemminkin. Kun kyseessä on lapsikuvaukset, suunnittelen kuvaukset aina huolella etukäteen. Lähetän asiakkaalle inspiraatiokuvia ja kysyn erityistoiveet kuvausten suhteen. Vaikka olisimme hakeneet inspiraatiota kuvista, muotoutuvat kuvaukset aina kuvattavien lasten ehdoilla. Itse en lähde liikaa ohjailemaan tai asettelemaan kuvattavia, vaan tiettyjen raamien puitteissa kuvattava asettuu kuvaan luontevasti. Olen huomannut, että lapset usein jäätyvät tilanteessa, jos heitä lähtee liikaa ohjailemaan. Minun tärkein pyrkimykseni valokuvaajana on ottaa luonnollisia ja persoonallisia kuvia. Lapsi saa olla kuvauksissa juuri oma itsensä, sillä se näkyy kuvista.

Työhuone itsessään tarjoaa moneen eri suuntaan ihania kuvauspaikkoja. Näiden kahden ihanan neidin kanssa kuvaukset sujuivat äärimmäisen mallikkaasti. Tytöt olivat hyvin nopeasti omissa elementeissään ja hauskuuttivat toinen toisiaan.

Kuvauksissa vaihdettiin pari kertaa vaatteita ja näin ollen saimme laajasti kuvamateriaalia.

Lapsikuvaus studiolla © Valokuvaus Mira Näppi

Seuraa minua
Tunnisteita ei vielä ole.
Avainsanat
Arkisto
  • Instagram - Black Circle
  • Facebook - Black Circle
bottom of page